Miksi sairaanhoitajaksi kannattaa opiskella?
Mitä tulee mieleen sanasta sairaanhoitaja? Ainakin valkoinen, kenties hilkka, punainen risti, useimmiten nainen ja muut klassiset entisen ajan hoitoammattilaisia kuvaavat elementit. Entä tänä päivänä? Sairaanhoitajan työvaatteet voivat olla valkoiset, siniset tai vaikkapa vihreät. T-paita, perinteisempi lyhythihainen paita taskuineen, housut ja työkengät sandaaleista aina lenkkitossuihin.
Julkisuudessa on puhuttu tarvittavista käsistä ja lisäkäsistä. Yleensä tätä fraasia kuulee käyttävän niiltä henkilöiltä, jotka eivät itse ole hoitoalan ammattilaisia. Hoitoalan ammattilainen nimittäin tietää, että käsien lisäksi tarvitaan myös aivot. kykyä ajatella, prosessoida tietoa, soveltaa tietoa käytäntöön, tiedon ja kokemuksen pohjalta ennakoida, niputtaa tietoa yhteen ja tiivistää se olennaiseen sekä itse teoriatietoa hyvin monesta eri aihealueesta. Se, missä sairaanhoitaja on töissä lopulta määrittää sen mitä tietoa hän oikein erityisesti tarvitsee, pohjatiedon lisäksi.
Sairaanhoitaja voi tehdä hyvin moninaisia tehtäviä.
Hän voi työskennellä hoitajan vastaanotolla terveysasemalla tai julkisella, nykyään digisairaanhoitajana hoitaen potilaita etänä (tämä vaatii hyvää pohjaa, en suosittele suoraan koulun penkiltä – työ on vaativaa ja vastuu suuri), muistisairaiden hoivakodissa vastaavana sairaanhoitajana, sairaanhoitajana, palvelutalossa, kotihoidossa, hyvin monen eri erikoisalan vuodeosastolla, jolloin työn sisältö voi olla toisistaan hyvinkin eroavaa, päivystyksessä, teho-osastolla, valvontaosastolla, leikkaussalissa, heräämössä, vauvat lapsen nuoret aikuiset vanhukset puhumattakaan perusterveydenhuolto, psykiatria, ortopedia, sydäntaudit, keuhkotaudit, silmätaudit, korvataudit jne – mahdollisuudet ovat jos ei nyt loputtomat niin hyvin moninaiset. Jo jokaisella alueella on omat erikoisasiansa.
Tätä taustaa vasten onkin melko vaikea sanoa, että kolmen vuoden koulutus riittäisi opettamaan työskentelyä kaikilla eri alan sisäisillä aloilla. Työhön kuuluu (tai tulisi kuulua) aina perehdytys, joka voi olla useamman viikon mittainen. Toisinaan jopa yli kuukauden. Oppiminen jatkuu myös perehdyytksen jälkeen. Asianmukaisesti järjestettynä perehdytyksen sisälltö tulisi sovittaa jokaiseen uuteen tulijaan, perehdytys ja koeaika ovat myös mahdollisuuksia molemmille osapuolille nähdä onko kombinaatio toimiva, onko tämä osa-alue tälle työntekijälle soveltuva- ja toisinpäin..
Sairaanhoitajien palkka-asiatkin ovat monessa kohdassa parantuneet, ei kaikissa, mutta suunta on oikea. Olet ehkä kuullut joidenkin tuskailevan hyvinvointialueiden huonoa taloudellista tilannetta, ja väittämää siitä, että sairaanhoitajan palkan korotus olisi tähän syypäänä. Totuus on kuitenkin se, että tuo väittämä ei ovisi olla kauempana totuudesta. Hyvinvointialueiden taloudellinen tilanne on monen asian ja vuoden summia. Työskenteleehän hyvinvointialeilla myös hyvin monen eri toimintayksikön johtajat, sihteeriat, yli-ammattinimikkeet, muut johtajat, lääkärit fysuiterapeitit, laitoshuoltajat, asiantuntijat, erityisasiantuntijat ja useat muut henkilöt. Sairaanhoitaja, tienaa rauhassa palkkasi ja tiedä, että se ei ole liikaa.
Sairaanhoitajilta odotetaan teoriatiedon ja käytännön osaamisen lisäksi luotettavuutta, tunnollisuutta, tarkkuutta, tietotaitoa, taitoa kohdata ihmisiä eri elämäntilanteissa ja eri taustoilla, sekä asiakaspalvelun perustaitoja työn menestyksekkäästi suorittamiseksi.
Sairaanhoitajan ammatti antaa valmiuden työskennellä kansainvälisesti. On hyvä huomata, että hoitokeinot ja -tavat saattavat kuitenkin maakohtaisesti tai jopa maan sisällä sairaalakohtaisesti erota toisistaan, joskus jopa hyvinkin suuresti. Kielitaidon ja hoitoalan sanston hyvä osaaminen ja jatkuva opiskelu on välttämätöntä potilasturvallisen ja hhyvän hoitotyön tekemiseksi. Tätä tulee vaatia niin itseltään kuin jokaiselta kansainväliseltä sairaanhoitajalta niin Suomessa kuin ulkomailla. Pienetkin väärinymmärrykset voivat johtaa potilaan kannalta kohtalokkaisiin virheisiin. Ollaan siis rohkeita, ja kannetaan vastuumme myös kielitaidon ja hoitoalasanston kohdalla.

